lauantai 27. joulukuuta 2008

Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2009



Suuret mainokset ärsyttävät monesti, mutta Lucia-tyttö on ilahduttava näky talonkorkuisena mainoksenakin.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Hauska yllätys

Sain Hallattarelta tämän kauniin "You inspire me" palkinnon. Se varmaankin innostaa minua jatkamaan tämän blogin pitämistä. Olen ollut kahden vaiheilla, lopettaako vai jatkaa. Blogipohja on uusivanha. Siitä puuttuvat nyt mm kommmenttimahdollisuudet. Kiitos, Hallatar.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

tiistai 8. heinäkuuta 2008

Ystävällinen Grönlannin husky

 













Grönlannin Husky on eräs vanhimpia rotuja maailmassa. Se on tullut yhä harvinaisemmaksi. Tämä ystävällinen koira on ensimmäinen Grönlannin Husky, jonka olen koskaan nähnyt. Se oli hyvin kookas koira.

 

Grönlannin Husky-koiran alkuperä on arktisilla seuduilla pohjoisessa Siperian Alaskassa, Kanadassa ja Grönlannin seuduilla. Grönlannin Husky on eräs vanhimpia rotuja maailmassa. Siitä on löydetty arkeologisia jälkiä jo ajalta 7000 eKr (New Siberian Islands). Grönlantiin se joutui Sarqaqien kanssa jo 4000-5000 vuotta sitten.

 


Rodusta on käytetty englanniksi nimiä Eskimo Dog, Husky, Inuit Dog, Esquimaux, mutta 1990 Englannissakin alettiin käyttää nimeä Greenland Dog, jotta se olisi yhteneväinen mantereen puolella käytettyyn nimeen "Grönlandhund".

Grönlannin Huskya oli Englannissa jo 1750-luvulla, ja koiranäyttelyssä jo 1875. Koska se on hyvin kookas ja vahva koira, se täytyy kasvattaa hyvin huolellisesti.

The Greenland Dog -sivut (linkki toimii taas)
Posted by Picasa

Koiria Hietalahden kirpputorilla 6



Koiria tutkimusmatkalla. Koirakuviani myös täällä




Koiria Hietalahden kirpputorilla 5



Kohtaaminen sujui rauhallisissa merkeissä

Koiria Hietalahden kirpputorilla 4



Valloittavia



Koiria Hietalahden kirpputorilla 3



Pienet koirat ovat hyvin suosittuja.

Koiria Hietalahden kirpputorilla 2





energinen ja utelias

Koiria Hietalahden kirpputorilla 1




lauantai 7. kesäkuuta 2008

Sambaparaati Helsingissä 7.6.2008



Katsoin tänään puolen tunnin verran sambakoulujen kulkuetta Helsingissä. Olen laittanut kuvat siihen järjestykseen kuin näin kulkueen osanottajat. Poikkeus on tämä kuva, joka olisi ollut toisena. Tämä kelta-asuinen nainen symbolisoi mielestäni auringon, lämpimän sään vaikutusta meihin suomalaisiin. Tulemme vapautuneemmiksi, iloisemmiksi.

Tätä kulkuetta oli katsomassa kaikenikäisiä ihmisiä, miehiä, naisia, lapsia. Turisteille sambaparaati on aina ylimääräinen ehkä odottamatonkin lisä Helsingin nähtävyyksiin.

Klikkaa kuvia, jos haluat nähdä ne suurempina.

Helsinki Samba Carnaval 2008



Tyylikäs herra kantoi sambakoulunsa lippua

Vauhti päällä

Elämäniloa!