keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

White: Valkoisen kollaasin viikko

White

Kuvassa Helsingin suosituin turistikohde eli Tuomiokirkko, valkoinen talo Istrian rannikolta, puutalo ja uimala Iisalmesta sekä Haikon kartanon parveke. Klikkaa kuvaa ja käy katsomassa sitä oikein suurena Flickrissä.

Valkoisen kollaasin viikon kuvat

Lisäys:

Minustakin tuntui alussa, että minulla ei ole varmaankaan monia valkoisia kuvia. Mutta niitä olikin niin paljon, että päätin rajoittaa muutamiin kauniisiin rakennuksiin, joihin liittyi erityisiä muistoja. Nuo kuvat ovat muistokuvia kuolleelle sisarelleni.

Valkoinen puutalo kertoo siitä, miten kaunis oli Iisalmi hänen lapsuus- ja kouluvuosinaan, jolloin puutaloja ei oltu vielä hävitetty. Hänelle oli tuo uimala erityisen läheinen paikka lapsuusmuistojen vuoksi. Hänen lapsuudenystävänsä kuoli äkillisesti vähän ennen häntä, aivan liian nuorena hänkin. Ajattelen, kuinka nuo kaksi kaunista tyttöä juoksivat lapsina uimarannalla iloisina pitkät vaaleat hiukset hulmuten.

Tuon valkoisen talon Adrianmeren rannalla näin, kun olin matkalla sisareni pojan ja mieheni kanssa Istrian niemimaalla samana vuonna, kun sisareni kuoli.

Miksi Haikon parveke? Se on tyhjä. On syksy. Kuvassa on jotain surullista.

Sisareni kävi lukion Helsingissä, joten Tuomiokirkon portaat liittyivät hänenkin kasvuympäristöönsä. Itse rakennus on toivon symboli varsinkin näin pääsiäisen aikaan.

9 kommenttia:

  1. Kauniita valkoisia rakennuksia, tuo rannalla oleva talo on ihana.

    VastaaPoista
  2. Marjut,
    näin tuon valkoisen talon vain kaukaa, mutta se jäi mieleeni erityisesti. Hohtava Adrianmeri ja tuo talo. Kuinka erilaisia voivatkaan olla asuinympäristöt.

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka kauniita valkoisia rakennuksia! Ihana kollaasi.

    VastaaPoista
  4. Kauniin valkoista arkkitehtuuria. Erilainen, hieno.

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa, ensimmäinen talokollaasi! Vai pitäisikö sanoa, että rakennus-sellainen! Todella upea kokonaisuus. :)

    VastaaPoista
  6. Pioni,
    ensin kokosin suuren joukon valkoisia kuvia - esim lumikuvia -, mutta sitten halusinkin tehdä jotakin erilaista, sellaista, jolla olisi muukin merkitys.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.